Haluamme aidosti vastata asiakkaidemme tarpeisiin ja siksi heidän tyytyväisyytensä mittaa työmme onnistumista. Selvitimme joulukuussa 2020 toteutetulla asiakaskyselyllä, mihin asiakkaamme ovat toiminnassamme tyytyväisiä ja mihin suuntaan he haluaisivat meitä kehittää. Saimme yli sata vastausta ja poimimme niistä selkeimmät onnistumisemme sekä kehityskohteemme.

 

Kiitettävää toimitusnopeutta ja jatkuvaa kehitystyötä

Asiakaskyselymme mukaan suurin osa vastaajista mieltää MiTek Suomen asiantuntevaksi ja luotettavaksi. Vahvuutemme löytyvät erityisesti toimitusajasta sekä asiakaspalvelusta. Toimiva myyntiketju on olennaisen tärkeää ja tulemme jatkossakin vaalimaan muun muassa ripeää toimitusta sekä asiakaspalvelua.

Myös tuotteisiimme oltiin tyytyväisiä. Jatkuvalla kehitystyöllä varmistamme, että tuotteemme ja palvelumme vastaavat jatkossakin asiakkaidemme tarpeisiin. Emme kuitenkaan koskaan tee kehitystyötä yksin, vaan teemme sen aina yhteistyössä juuri asiakkaidemme kanssa. Tällekin vuodelle on luvassa joitain kehitystoimenpiteitä, joista tiedotamme myöhemmin.

 

Viestinnän uudet ulottuvuudet käyttöön

Yksi tämän vuoden kehityskohteistamme on viestintä. Koronakriisi on rajoittanut kasvokkaisia tapaamisiamme, mutta tuonut tilalle uusia digitaalisia mahdollisuuksia. Uusi arki on myös kirkastanut olemassaolevien viestintäkanaviemme merkitystä. Asiakaskysely antoi tärkeää tietoa siitä, miten tavoitamme asiakaskuntamme parhaiten ja millaista viestinnällistä palvelua meiltä toivotaan. Myös neuvonnan lisääminen nousi esille ja tulemme etsimään ratkaisuja myös tämän tarpeen täyttämiseksi.

Yksi vuoden 2021 tavoitteitamme on kehittää viestintäämme muun muassa etäyhteyksien avulla sekä kirkastaa muita ulkoisen viestinnän toimiamme. Haluamme tavoittaa nykyiset ja uudet asiakkaamme entistä paremmin sekä tuoda kaikki heidän tarvitsemansa tieto helposti saataville.

Asiakaskysely tuotti meille runsaasti tärkeää tietoa, jolla suunnata vuoden 2021 kurssia. Kiitämme kaikkia asiakaskyselyyn vastanneita arvokkaiden kokemusten jakamisesta.

 

Haluatko antaa meille palautetta? Jaa meille kokemuksiasi ja kehitysehdotuksiasi koska vain, yhteystietomme löydät täältä!

LET’S BUILD THINGS BETTER.

Tilaa MiTek-uutiskirje

Lähetämme sinulle tietoa MiTekistä, rakennuskiinnikkeistä ja Posi-Palkista. Saat uusimmat uutiset sähköpostiisi maltillisin väliajoin.